Kahden viikon päästä vanhempi - ja viisaampi?


Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun tulee mietittyä, että pian on taas vuodella vanhempi.

Mitä kaikkea kulunut vuosi on pitänyt sisällään, mitä se on ottanut, mitä antanut, mitä opettanut.

Sillä taatustihan se vuosi on jotain opettanut, mutta onko sitä ottanut opikseen, onkin eri asia.

Tahtoisin kyllä uskoa että olen.

Sitä miettii, onko kaikki piirteet sellaisia, että ne kuuluu itseen, vai onko ne tulleet osaksi itseä matkan varrella.

Onko sitä aina ollut negatiivisuuteen taipuvainen, vai onko elämän ikävämmät kokemukset muovanneet ajatusmaailman sellaiseksi, että kaikkea on syytä epäillä? Onko sitä aina ollut yhtä herkkä? Vai voisiko joskus liiallinenkin herkkyys olla sittenkin hormoniperäistä? Onko mieli aina ollut iltojen pimetessä ja ilmojen kylmetessä melankoliaan taipuvainen?

Onko aina ollut yhtä vaikea olla yksin?


Ja onhan sitä tietysti kantanut mukanaan niitä hyviäkin puolia, kyllä negatiivisuuteenkin taipuvainen ihminen voi olla perus luonteeltaan iloinen, hölmöillä ja nauraa tyhmille jutuille. Sitä on onneksi edelleen kiltti, rakastava, huolehtiva ja lapsenmielinen, eikä ole kovettanut sydäntään tai muuttunut kylmäksi, vaikka elämä onkin vienyt välillä 6-0.

Nopea tylsistyminen on taatusti jokaisen nykyihmisen ominaisuus. 
Kaikki viihde pitää olla kokoajan saatavilla, ihmiset pitää tavoittaa kokoajan ja kokoajan pitää saada olla kartalla, mitä kellekin tapahtuu juuri nyt. 
Kaikki mitä itselle tapahtuu, niinikään kuuluu jakaa kaikille muille.

Siinä mä olen onneksi ainakin kehittynyt.
Ei pidä kertoa tai jakaa aivan jokaista ajatusta ja aktiviteettia kaikkien tietoon.

Joka päivä ei tarvitse hehkuttaa rakkaudesta tai mistään muustakaan.
Toki toisinaan on ihana lisätä someen selfie oman murun kanssa, mutta enää ei tarvitse niin murehtia, mitä muut ajattelee, kun niitä ei tulekaan ehkä joka viikko. Tai jos ei hehkuta omaa muruaan muutoin jatkuvasti.
Yksityisyys on aina välillä oikeinkin ok, sen olen oppinut ystävältä vuosien saatossa.

Tärkeintähän on jakaa ne oikeasti tärkeät asiat sen tärkeimmän ihmisen kanssa.
Tehdä kivoja juttuja kädet vapaana, puhelin muualla.

Joskus sitä harmittelee tietysti jälkikäteen, jos ei ottanut kuvaa, mitä jakaa tai muistella myöhemmin.


Oltiin parisen viikkoa sitten serkkuni synttäreillä, hänkin täytti nyt 27, mutta autismin vuoksi hän on hieman erilainen kuin useimmat 27-vuotiaat ja jollain hassulla tavalla se on jopa lohdullista, että hän ei koskaan muokkaannu samalla tavalla vaikka vuodet kuinka vierii. Hän on aina oma itsensä, tekee omia juttujaan ja on siinä omassa kuplassa, mikä häntä milloinkin kiinnostaa.
On vain rehellisesti aina sellainen kuin on, jollain tapaa turvassa maailman odotuksilta.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, mitä odotuksia tiettyyn ikään liitetään, mutta onnekseni huomaan olevani sen suhteen nyt levollisempi, kuin vaikka 25 täyttäessäni.
Toki, olen nyt työttömänä, niinkuin taisin olla silloinkin, kun tuon 25 täytin, mutta osaan jo ajatella, että tämä on ohimenevä vaihe. Osaan olla hieman optimistisempi, enkä ota yhtä suurta stressiä, että täyttäessäni 27 saatan hyvinkin olla työttömänä. Kahdessa viikossa tietysti voi tapahtua muutoksia, tuskin kuitenkaan, mutta never say never.

Ei, en vieläkään ole vaikkapa äiti tai omista asuntoa, mitä muistaakseni silloin mietin, että oman ikäiseni niinikään jo kuuluisi olla esimerkiksi noita asioita.
Ikä on aika monessa asiassa kuitenkin tosiaan vain numero, eikä kaikkien tarvitse muutenkaan tavoitella samoja asioita.
Olen enemmän kuin tyytyväinen avoliittooni, ihan ilman sitä iitäkin, vaikka sitäkään vastaan ei olisi yhtikäs mitään, äidiksi en tällä hetkellä kaipaa ollenkaan, vaan minusta on todella jees olla mukava, iloinen naisen malli Mikan tytöille silloin kun he ovat täällä meillä, ilman sen suurempia äitipuoli- paineita. Tietty olen sen lisäksi dog parent, mikä myöskin riittäää tällä erää ihan hyvin, haha.

Teen edelleen samojakin virheitä kun ennen, olen yhtä jumissa monen asian kanssa kuin aina ennenkin, mutta ehkei se joka päivä ole niin hirveän vakavaa, kunhan ne eivät syö sitä arkista onnea, mitä mulla nyt on.

Erehtyväinen, oppivainen, keskeneräinen, ehkei koskaan valmis, on ihminen virheineen päivineen, joskus viisaskin.
















Tämän blogin suosituimmat tekstit

54/90

Se parhain talvilomaviikko ikinä.

Kolme hyvää asiaa